sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

                                       Herkku hetki!

Hei taas!
Viikko on sujunut aika leppoisissa oloissa, kuten myös menevässä tunnelmassa.
Voin kyllä sanoa, että tällä viikolla ruokaa kyllä olen saanut!


Alkuviikosta tuli hirveä himo päästä leipomaan jotain, joten tarjolle tuli juustoisia leipätikkuja, sekä amerikkalaisia suklaamuffinseja.


Tiistai päivänä lähdimme poikakaverini kanssa yöpymään muutamaksi yöksi minun kotia katsomaan vanhempien vointia ja siinä sitten tuli tehtyä herkku nachoja koko porukalle!

Näitä on niin helppo valmistaa, joten haluan jakaa tämän reseptin:

~

1 iso pussi nachoja
400g jauhelihaa
1 pussi taco-maustetta

juustokastike:
1pkt cheddar aamupalajuustoa
1dl maitoa

lisukkeeksi :
cream fraichea
tuoretta tomaattia

Paista jauheliha ja lisää taco mauste pussin kyljessä lukevan ohjeen mukaan. Anna jauheliha "kastikkeen" hetken jäähtyä. Tee juustokastike. Kiehauta maito ja lisää vähän kerrallaan cheddaria kiehuvaan maitoon (maitokattilan voi ottaa levyltä pois heti kiehauttamisen jälkeen. muista sekoittaa koko ajan!) Kun kastike on valmis, ala kasaamaan annosta uunivuokaan samallailla kun lasagnea: nachot, jauheliha, kastike jne.

Paista uunissa 175-200 asteessa niin kauan kunnes nacho-laatikon pinta on kauniin ruskea 
(n.5 min, jopa alle)

Tarjoile pilkotun tomaatin ja cream fraichen kera
Nauti heti!

~


Viikolla tuli myös käytyä Raahessa päin pekan päivilläkin. Mitään en kyllä löytänyt itselleni sieltä.

Lauantaina tulikin grillailtua, saunottua, otettua ja pelailtua hyvien ystävien kera! (:


Tänään on tullut aika leppoisasti otettua, myöhään saanut nukkua & Full metal alchemist - brotherhood saatiin loppuun katottua poikakaverin kaa(5/5!!) Aurinkokin paistoi vihdoin lämpimästi tänään ja shortseilla saanu oleskella!!<3

Mieletön viikko on ollu. kiitos taas kaikille, joiden kanssa saanu oleskella tän viikon!

~ moi ~ 



torstai 26. kesäkuuta 2014

                                     Tuulen viemää!

Moikka!
Viikko vähä hurahtanu taas nopiaa.. kuitenkin!
Viime viikko sujui vallan mainiosti, vaikka sää ei ole oikein lämmintä suosinut tänne kotosalle. Tuuli on ollut kovin kova ja kevät-takki päällä olen joutunut oleskelemaan joka puolella.. HYR!!

Mitään suurempaa ei oikein tapahtunutkaan. Poikakaverin luona tuli vietettyä juhannus. Illasta grillailimme ja pelasimme korttipeliä, sekä yöllä naapurissakin tuli käytyä istumassa muutama tunti ulkosaunassa. p: Ja kuten näkyy, hengissä ollaan!

Mitään ihmeellisempää kirjotettavaa tällä kertaa ei ole, joten tässä vähän viime viikolla otettuja ranta/metsä -kuvia tuuliselta viikolta.


Ekat kesän kirsikatkin sain nassuuni tuona samaisena viikkona, nomnom!

~ moi ~

lauantai 21. kesäkuuta 2014

                                   Kesäpukeitumista!

Heipparallaa & hyvät juhannukset kaikille!

Shoppailu on ihanaa! <3 Tällä postauksella haluaisin vähä esitellä teille mun uutta vaatetusta mitä oon hommaillu näitten lähiviikkojen aikana. Kesätöitä en tosiaan saanut tänä vuonna (kakka homma.), mutta onneksi porukoiden luona on aina pienestä rahasta hommaa. Ja mitä nyt tyhjiä pulloja on tullut kerättyä talteen.


..Joten, aletaanpas kaivamaan vaatteet esiin!


Oulussa tosiaan kävin poikakaverini kanssa edellisellä viikolla ja sieltä ostin vähän rennompaa kesävaatetusta itselleni. Näihin rentoihin printti- toppeihin rakastuin ensi silmäyksellä ja shortsitkin sopivat täydellisesti ensi sovitus kerralla! <3 Lisäksi toppejen alle piti hommata pienet valkoiset tuubitopit. Kaikki vaatteet löysin ginatricosta ja aurinkolasit hommasin glitteristä.


Tämän viikon puolella minun vanhat legginsit alkoivat jo menemään tuusan nuuskaksi, joten minun oli pakko käydä itselleni hakemassa uudet lempi vaatekaupastani, jimm&jillistä. Sopivasti samaisena päivänä kaupassa oli aloitettu vanhoille kevätvaatteille alennus, ja löysin itselleni ihanan flanellipaidan. Viimeinen kappale, ja vieläpä juuri täydellisen kokoinen! Harvemmin löydän yleensä alennuksesta itselleni mitään.
Molemmat vaatteet löysin jimm&jillistä (only-merkki) ja aurinkolasit ovat vanhat.


Nyt pitäisi vielä tulla niitä vähän lämpimämpiä päiviä!

~moi~

maanantai 16. kesäkuuta 2014

                                     Kesäisiä värejä!

Heipparallaa!
Kesäloma on lähtenyt sujumaan todella mukavin merkein.
Sää on ollut lupaavaa ja kukat ovat kukkinut vihreässä maassa. Ihanaa!
..Ja aurinkoa, ai että sitä ihanaa kuumaa paistetta <3


Vähän menevämpi viikko on nyt taas takana. Omassa kämpässä ja Poikakaverini kotona tuli taas oltua, sekä Oulussa tuli käytyä shoppailemassa ja herkuttelemassa ihanassa amarillossa! Uusille kesävaatteille olikin vähän tarvetta.
Viikonloppu taas tuli pyörähdettyä omassa kotona ja että tuli kesäfiilis, kun katsoi oman kotipihan nurkille ja pelloille. Niin paljon väriä ja eloa yhdessä pellossa!


Samaisena viikonloppuna tuli myös käväistyä oman kummipojan synttäreillä! Poika sai todella paljon lahjoja, mutta kyllä pää näytti olevan pikkuisella sekaisin. Ennemminkin herkut kiinnostivat enemmän poikaa, kuin itse vasta saadut lelut.

perjantai 13. kesäkuuta 2014

                                       Yhtä juhlaa!

Heippa taas!
Juhlia on juhlittu, sekä kesälomalle on päästy!
Ennen kesäloman alkua tuli vähän autettua, sekä juhlittua poikakaverini lakkiaisia.


Myös itsellänikin oli vähän juhlaa lakkiaisten jälkeen, sillä vihdoin itsekkin pääsin kesäloman viettoon viime viikolla. Viimeisenä "kunnollisena" koulupäivänä pidimme kaveriporukalla/teeporukalla pienen piknikin koulumme nurmella.

Voikukkaveljekset!

Herkkua oli monenlaista, ja kaksi toverustani leipoivat vähän sienipiirakkaa sekä brownie-sulkaakakkua meille synttäreiden ja muun takia. NAMNAM!~

Tuona samaisena piknik-päivänä tuli istuskeltua koko päivän ulkona ja valitettavasti kyllä, olkapääni paloivat auringossa, ja nyt minulla on kesäksi kivat rusketukset olkapäissäni.

Mutta tässä vähän pikaisempi postaus! 
Kestokaa toki mitä mieltä olette blogin uudesta näkymästä/ulkoasusta? c:

~ moi ~