Blogi ei ole ollut taas hirveästi pystyssä, mutta siihen on syynsäkin.
Joulu tekemistä on ollut kovasti ja olen halunnut rauhassa vähän enemmän kuvaillakkin blogiin vähän joululomastani ja mitä olen saanut aikaiseksi! c:
Nyt minulla on kuvia niin paljon, että ajattelin tehdä 3 erinlaista blogi merkintää. Tässä merkinnässä ajattelin kertoa teille vähän joulustani, toisessa ajattelin vähän kertoa uudestavuodesta ja viimeinen merkintä on vähän yllätyksenä teille. c;
__ _ ___ _ ___ _ ___ _ __
Jouluhommat olin jo aloittanut aikoja sitten ja ensimmäiset lahjat hommasin jo marraskuun alussa. Värkkäämistä on ollut kovasti ja olen koittanut tehdä kämpillä itselleni vähän joulua. Pipareita on koristelta, glögiä on juotu litroittain, lahjoja on tehty ja paketoitu ja jopa joululauluja on laulettu ja kuunneltu. Kuusenkin värkkäsin itselleni!
Kummallisesti joulumieli tuli vasta kotosalla kun pääsi läheisten luokse ja samalla siinä tuli sitten värkättyä piparkakkutalo pitkiin aikoihin! Apunani oli äitini katsomassa ja ojentelemassa minulle karkkeja c:
Joulupäiväni koitti ja ensimmäistä kertaa sain viettää joulun poikakaverini seurassa. Olimme aamupäivän meillä viettämässä aluksi joulua.
Jouluruokaa oli paljon ja lahjat olivat tänä vuonna hyvin tarpeellisia ja ihania! (..kiitos<3) Illemmalla menimme poikakaverin luokse viettämään joulua koko porukan ja pelien merkeissä. C:
Ostimme poikakaverini kanssa yhteiseksi joululahjaksi pelin xboxille (rayman legends). Yhteisenä lahjana koko poppoolle oli ostettu lautapeli (carcassonne, itämeri-versio), ja en kyllä itse kieltämättä muista milloin viimeksi olen pelannut niin paljon tiettyä lautapeliä!
Lisää lautaapelailua kiitos!
Jouluni oli kyllä kieltämättä vähän erilaisempi kuin nykyään, mutta vaihtelu virkistää, ja mukavaa oli! c:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti