Kouluviikko on alkanut kyllä vilkkaasti tehtävien parissa!
Tuntuu ettei aikaa jää paljon mihinkää, mut toissalta onhan sitä tullut kyllä tehtyä taas vaikka ja mitä. Ei vaan kouluhommia onneks vaan ollut kaupungilla kavereiden kanssa, höpöttänyt tyhmiä tai muuten vaan ollut koneella. Ollut vähän tympeää kuitenkin kun tuntunut taas että menee aika hitaasti.
Dekkarin kansia tehtiin koululla ja kyllä ne olivat upeita, mitä meidän ryhmä oli saanut aikaan!
Omasta luomuksesta olen myös erittäin tyytyväinen.
ja sarjakuvankin sain juuri tehtyä!
![]() |
alussa laatikossa "oli perjantai päivä ja olin juuri ostanut kaksi omenakotiloa lemmikiksi. molemmat heistä olivat alussa hyvin ujoja, kunnes toinen tuli ulos kuorestaa." |
Kuitenkin yksi tehtävä vielä listalta on jäljellä ja sitä koitan tekaista huomenna!
Kuitenkin asiasta toiseen, on tullut tällä viikolla tehtyä itselle vähän herkkua. Hirveä makean nälkä ollut sen jälkeen kun tulin kämpille! Hillojakin tuli hyötykäytettyä kun eilen ja tänään olen tehnyt itselleni köyhiä ritareita! nam!
Itsellänihän täällä kämpällä ei ole uunia joten ei ole oikein helppo alkaa tekemään mitään pullaa.
Tosiaan laitoin itse vähän hunajaa kun olin paistanut köyhät ritarit, sillä minä takastan todella paljon hunajan makua!
Vola! Ritareita ala kermavaahto, hunaja ja kotitekoista sekamarja hilloa! Ja erittäin hyviä olivat! tosiaan tänäänki piti taas värkätä sillä ranskan leipää oli vielä jäljellä ja huomenna olisi aika mennä taas kotia päin!
Tosiaan huomenna alkaa taas vähän aikaisemmin viikonloppu, mutta nyt on ollut vähän enemmän koulupäiviä kun viimeviikolla. Mutta perjantaita tässä kovasti odottelen jo. Mutta nyt suihkuun ja vähän pakkailua! ->
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti