Heipparallaa kaikki!
Siitä onkin jo kuukausi, milloin viimeksi olen kirjoittanut blogiini.
Mutta nyt olen takaisin blogini ääressä, vaikka vähän koulu/työasioita pukkaa.
Kuukauden aikana ei ole tapahtunut itselleni kovin kovasti mitään. Hiihtoloman jälkeen olen aika kovasti alkanut kuitenkin innostumaan kirpputoreilla kiertämisestä!

Olen valaistunut käyttämään rahaa paljon säästävämmin kun ennen vaatteiden suhteen, eli katsomaan kaikki kirpputorit ja alennushyllyt läpi. Pienempänä ei tullut kuuloonkaan eden alehyllyllä käyminen, mutta nykyään kierrän ainakin 2-3 kertaa läpi kaikki alennuspöydät.
Itselleni tulee muutenkin todella pirteä olo kun käyn kirppareilla. Esimerkiksi vanhoista kauluspaidoista ja farkuista voi aina tuunata itselleen jotain todella kivaa ylleen halpaan hintaan. Ja kaikista parhainta on se, että löytää upouuden paidan jopa 4 eurolla!
Loman aikana vanhempani kävivät myös kylpylässä kahdestaan, ja tuliaisiahan he toivat mukana. Ihastuin kyllä suuresti tuohon kisulompakkoon! :3
Mutta eikai minulle kummempaa kuulu,työharjoittelu alkoi viime viikolla ja vihdoin ilmat ovat alkaneet paranemaan ja kevättä kukoistamaan ulkosalla, ellei takatalvi taas kohta iske..
Kuvia on vielä kovasti kamerassa, mitä pitäisi päivitellä tänne, joten seuraavaan kertaan siis!