Musiikki auttaa elämässäni aika paljon .
Arjen asioissa kuten ongelmissani, miettimisessä, ja piristämisessä.
Monesti musiikki osaa rauhoittaa ihmisen ja myös monesti auttaa piirtämisessä! Musiikki auttaa minua myös motivoitumaan arjen askareissa, siivoilussa ja kouluhommissa. Myös se osaa olla arjen sankari ja pelastaa hiljaiset tilanteet ja nostaa ryhmätunnelmaa!
Oma musiikinkuunteluni lähti tottakai siitä, kun synnyin tähän "raakaan" suomen maahan, jossa on kylmät talvet ja sateiset kesät. Ensimmäinen musiikki korvilleni oli se tuttu ja turvallinen perheen kuuleminen joka päivä. Lapsena kuitenkin kuuntelin kovasti titi nallea ja rölliä. Suomipoppikin oli siihen aikaan meillä kova sana. Vasta itse tajunnallisesti alkoin kunnolla musiikkia kuuntelemaan ala-asteella, mutta muistan vain että kuuntelin kovasti kaikkea tiktakkia ja grazy froggia. huh huh.
Ylä-asteelle saavuttuani, olin jo oppinut tykkäämään vähän raskaammasta musiikista ja kovasti myös kuuntelin japanilaista musiikkia, sillä kovasti katselin jo erilaisia anime sarjoja. Kuitenkin kovasti häpesin omaa musiikki makuani ja en uskaltanut näyttää sitä kenellekkään. Olin muutenkin nuorena aika piilotteleva persoona, ja harvoille uskalsin oikeasti kertoa että tykkäsin japanilaisesta kulttuurista, "erilaisemmasta musiikista" ja muutenkin että kotona kovasti piirtelin piirtopöydälläni ja muutenkin. Musiikki on yksi asia mikä sai innostamaan minut piirtämään ja mitä tällä hetkellä teen. Tottakai siihen myös kuuluu kovasti tämä anime/manga- kulttuuri, joka innosti minua kovasti salaa.
Ylä-asteella tapasin paljon uusia tuttavuuksia, ja monet kuuntelivat aika samanlaista musiikkia. poppia, räppiä, poikabändejä ja kaikkea mikä oli kovasti suosiossa. Nykyään senkin takia tykkään välillä kuunnella suomalaista räppiä, vaikka nykyään monet kaveriporukastani eivät pidä siitä.
Oikeastaan alkoin älyämään enemmän musiikin ihmeellisestä maailmasta, kun alkoin 9 lk seurustelemaan nykyisen poikakaverini kanssa. Raskaampaa musiikkia alkoin kuuntelemaan paljon enemmän, japanilaista musiikkia uskalsin kuunnella vielä enemmän ja sitä mitä tykkäsin kuunnella, uskalsin kertoa siittä monille ihmisille vasta sen jälkeen!
Näinpä vuonna 2012 uskaltauduin lähteä ensimmäisille festareille koskaan, nimittäin Qstockiin!
Silloin itse älysin kuinka vapauttavaa musiikki voi olla.~
Raskaan musiikin kuuntelua olen oppinut enemmän, nimittäin Guitar Hero. Hauskaa, mutta totta se on! Suurimmissa osissa olivat aluksi itselläni Metallica ja Aerosmith, mutta ehdoton rakkauteni on Rise Against! Lähiaikoina olen alkanut kuuntelemaan Disco Ensembleä ja Mokomaa.
Nykyään kuuntelen aika paljon Indie rockia. Se on menevää, mutta sopivan menevää, eikä mitään huutoheviä.
Omassa parisuhteessa on alkanut enemmän arvostamaan musiikki ja itse soittajia. Esimerkiksi poikakaverini on soittanut pienessä bändissä ja muutenkin muutaman vuoden soittanut bassoa, kitaraa ja rumpuja. Mukava aina kuulla hänen soittoaan, vaikka välillä hänestä tuntuukin etten haluaisi kuunnella ollenkaan (monesti käy koneella istuessa) :D Mutta todella rakastan sitä! Ja varsinkin parhaita soittomuistoja häneltä minulle on se että hän soitti minulle plain white t's - hey there delilah <3
Kuitenkin sen olen myös huomannut että olen alkanut tykkään monista samoista bändeistä, mitä poikakaverini kuuntelee. Mutta niinhän se menee parisuhteessa, molemmat muuttavat samallaisiksi ;D heh heh!
Oman arjen piristämiseen kuitenkin auttaa monessa tilanteessa elektroninen musiikki. Nykyään kovasti kuuntelen Savant:ia ja Studio killers:iä ja monia muita remix, dubstepiä ja elektronista musiikkia.
Viime vuoden alussa rakastuin Studio Killersiin kovasti. Harmi vain etten vieläkään ole saanut omaan kouraan levyä, vaikka kuinka kovasti koitin etsiä kesällä sitä. Nykyään muutenkin tykkään ennemmin ostaa levyjä. En ole enään piiiiiiiiiiiitkiiiiiiin aikoihin imuttanut musiikkia laittomasti, koska itse en oikein arvosta sitä, sillä voihan sitä youtubesta, spotifystä tai groovesharkista kuunnella ilmaiseksi! Voi nuori tyhmä minä!
Huono puoli musiikissa itselläni on kuitenkin se etten kokeen lukemisessa tai kirjan lukemisen aikana pysty kuuntelemaan musiikkia ollenkaan. Itse olen oppinut kuuntelemaan musiikkia sanojen kanssa ja muutenkin innostun välillä vähän liikaakin kun kuuntelen musiikkia, esim. yhtäkkiä saatan koneelta pompahtaa ylös ja alkaa heilumaan ja laulamaan kesken kaiken. Jopa koneella ollessa lauleskelen vai musiikin mukana, mutta sitä tapahtuu yleensä vain kämpillä nykyään. Suihkukin on kiva paikka laulamiseen.~
Musiikkia olisin halunnut alkaa harrastaa, ja koitinkin oikeastaan monesti aloittaa, kuten muitakin harrastuksia. Kuitenkin motivaatio ja hermot eivät ole ikinään kestänyt muuhun harrasteluun kuin piirtämiseen, kuvaamiseen ja pelailuun. Monesti nuorempana ala-aste ikäisenä olin aina halunnut aloittaa huilun tai viulun tai mahdollisimman kalleimman ja hankalimman soittimen kanssa. Halusin olla erilainen kuin muut ja näyttää heille mistä minut on tehty. Kuitenkin matka aina päättyi siihen kun otin käteeni kynän ja alkoin suttaamaan isosilmäisiä tyttöjä paperille. Kitaran ja pianon kans koitin parisuhteen alussa aloittaa, sillä olin vähän kateellinen poikakaverini taidoille. Mutta siitäkään ei tullut mitään. 9lk luokkaretkellä kävi hassu juttu ja ostin itselleni mahdollisimman helpon kielisoittimen, nimittäin ukulelen. Söpön vaaleanpunaisen ukulelen, kyllä! Jotenkuten osaan soittaa sitä, mutta ainakin se on söpö :3
Joten loppujenlopuksi olen päättynyt siihen että ehkä suihku/siivoilu laulelu on se minun juttuni.
...Olenhan tässä jonkunaikaa nyt haaveillut rumpujen soitosta, mutta senpä näkee sitten tulevaisuudessa, olenko mestari rumpali, vai tavallinen tallaaja ruosteisella äänellä :D
Mutta tässä vähän minun musiikin historiaa, mitä olen kokenut musiikin kanssa ja mitä olen ansainnut musiikin kanssa!
Vähän erilaista luettavaa teillekki, mutta toivottavasti piditte! c:
Vähän erilaista luettavaa teillekki, mutta toivottavasti piditte! c: